KELON 20-VUOTISJUHLAT MIKKELISSÄ


Yhdistys väkeä kokoontui 5.-6.6. KELO-liiton perustamiskaupunkiin viettämään liiton kesäpäiviä ja juhlistamaan 20-vuotiasta KELO-liittoa.
Tilaisuus alkoi tutustumisella historialliseen Moision sairaalamuseoon. Pääjuhlaa vietettiin Mikkelin upseerikerholla juhlapäivällisen ja ohjelman kera.
Toisena päivänä ohjelmassa oli vierailukohteina Päämajamuseo, Viestikeskus Lokki ja upea Mikkelin Kenkävero.
Tilaisuus huipentui kokoontumiseen Mikkelin torille tapaamaan Mikkelin yhdistyksen väkeä ja Mikkelin JAEL tarjoamaan tilaisuuden päätöskahviin
Päivien järjestely päävastuu oli Mikkelin yhdistyksellä ja liiton matkailujaostolla.
ISO KIITOS!

Juhlista lisää seuraavassa Kelolaiset-lehdessä.

Liiton hallituksen kehittämisseminaari 17. - 18.9.2017

Liiton hallitus kokoontui 17.-18.9 kehittämisseminaariin
pohtimaan liiton tulevaisuutta. Asia on sen verran vakava että kun yleensä kokoukseen osallistuvat vain varsinaiset jäsenet nyt olivat mukana myös varajäsenet ja toimihenkilöistä taloudenhoitaja ja tiedotussihteeri.

Liiton jäsenmäärä on vähentynyt vaikka yhdistyksissä jäsenmäärä lisääntyy. Se johtuu kahdesta syystä yhdistyksiä on lakannut toimimasta, toimihenkilöitä on ollut vaikea saada. Sitten on yhdistyksiä jotka on vaan eronneet. Heidän mielestä kuuluminen KELOon ei tuo heille toivomiaan etuja ja apua toimintaansa.

Tässä on päässyt unohtumaan muutama asia. Yhdistyksillä on mahdollisuus ja oikeus puuttua eläkeläisten edunvalvontaan liittyviin asioihin. Näitä taas voidaan viedä päättäjien tietoon liiton kautta, joka taas sitten vie asioita Valtakunnalliset eläkeläisjärjestöt VENK ry kautta esim. eduskunta ryhmien tietoon. Lisäksi annetaan lausuntoja ja kannanottoja mm lakiasioihin

Keväällä valittavan liiton johdon edellytettiin ottavan yhteyttä pois jääneisiin yhdistyksiin ja liittojen eläkeläisjaostoihin joiden liittyminen sääntömuutoksen jälkeen on mahdollista  rekisteröimättäkin

 

Liiton hallituksen kokous 10.9.2015

Liiton hallitus kokoontui aamulla 10.9. ideapäivien yhteydessä.

Päätettiin jatkaa Ideapäivien perinnettä taas kahden vuoden päästä
Tälläkin kertaa ajankohtana olisi syyskesä ja paikkakuntana pääkaupunkiseutu tai lähiympäristö.
Varauksen tekeminen hyvissä ajoin on aina ekonominen ratkaisu.

Toinen merkittävä asia oli tulevana kesänä pidettävä liiton retkeilypäivät.
Paikkahan on tällä kertaa Kuopio. Aulis piti seikkaperäisen selvityksen järjestelyjen tämän hetkisestä vaiheesta. Varsinainen järjestelyhän on Kuopion yhdistyksellä.

Hallitus keskusteli myös hallitukselle keväällä jätetystä kirjeestä liittyen kustannussäästöihin johon toiminnan tarkastajat ja kevätkokoukset ovat ottaneet kantaa.

Hallitushan käsitteli asiaa kokouksessaan 8.6.2015 § 9 päättäen että asia otetaan esille näillä ideapäivillä.

Ideapäivät ei ottanut asiaan varsinaisesti kantaa. Nyt hallitus toivoi että joku yhdistys esittäisi hallitukselle että tämä käsittelisi hallituspaikkojen lukumäärän vähentämisen nyt sääntöjen sallimaan alimpaan määrään eli kuuteen varsinaiseen paikkaan.

Säästöähän syntyy myös kun liiton lomien välittäminen päättyy vuoden lopussa.
(MP)

Retkeilypäivillä



Liiton Retkeilypäivät Tampereella
3 - 4. 6. 2014
Katso Kelolainen lehti 2/2014 sivut 3-7

Hallituksen kokous 10.9.2014

Liiton hallitus päätti kokouksessaan, että vuoden 2015 Ideapäivät järjestetään Rokualla.
Ideapäivät pidetään 8-9 9. 2015 Rokua Spa kylpylässä
.

Hallituksen kokous 10.12.2013

Hallituksen joulukuun kokouksessa 10.12. rutiiniasioiden lisäksi kokousasioina oli tulevan vuoden toiminnan järjestelyä mm. Tampereen retkeily päivien osalta. Tästähän on yhdistyksiin tullut kirje ja lisää tietoa tulee seuraavassa liiton KELO tiedotteessa yhdistyksiin.

VENK- asioina:
Tiivistelmä sairausvakuutusten lääkekorvauksista.
"Opiskelijat ja seniorit- yhteisiä linjauksia yhteiskunnan kehittämiseskisi"

Näistäkin lähemmin kevätkokouksen jälkeen valmistuvassa KELOLAISESSA
 

Liiton ideapäivät 27-29.8.2013

Liiton ideapäivät 27-29.8.2013 Pyhtäällä kokosi 48 kelolaista eri yhdistyksistä kehittämään liiton ja paikallisyhdistys toimintaa.
Työskentely tapahtui kolmessa työryhmässä järjestötyö, matkailu ja tiedottaminen
Asiasta enemmän lähiaikoinan ilmestyvässä KELOLAINEN julkaisussa.

Liittomme retkeilypäivät pidettiin Helsingissä

Sokos-hotelli Presidentissä 11-12-9.
Tilaisuus onnistui erinomaisesti.
Järjestäjinä toimivat Helsingin kunnalliset eläkeläiset ry ja Helsingin
liikennealan eläkeläiset ry
Päivistä kuvaa ja sanaa lähiaikoina verkkoon ja painoon tulevassa
"Kelolainen" lehdessä (mp)
 

KELON hallitus kokoontui 2.4. 2012

Käsiteltiin VENK:n vuosikokuksessa käsiteltyjä asioita ja päätöksiä,
saamme siitä yhteenvedon tulevaan KELOLAISEEN.

Valmisteltiin syksyn merkkitapahtumaa retkeilypäiviä ja todettiin
järjestelyjen olevan kunnossa.

Suunniteltiin vuoden 2013 ideapäiviä joka tulee toteutumaan perinteitä
noudattaen.

Lomatoiminnassa on tapahtunut muutoksia joita kokouksessa selosti
matkavastaavaksi nimitetty Tuija Laaninen
hän laittaa lomista tietoa mm. JHL:n Motiivi lehteen käytettävissä
olevan tilan puitteissa
 

Julkisen alan eläkeläisten liitto KELO ry:n
vuosikokouksen 14.3.2012

Julkisen alan eläkeläisten liitto KELO ry piti sääntömääräisen vuosikokouksen Helsingissä 14.3.2012.
Sääntöjen määräämien asioiden käsittelyn lisäksi kuultiin JHL:n toimialajohtaja Pirjo Mäkisen
tervehdys ja kuulumiset KELO - JHL yhteistyöstä.
Eläkeläisten asioiden eteenpäin viemisen kannalta pidettiin tärkeänä liittomme kannanottojen saamisen VENK:n käsittelyyn ja sen myötä taas eteenpäin valtakunnan päättäjille.
Lähiajan toiminnassa on syksyllä liiton retkeilypäivät 11-12-syyskuuta Helsingissä.
Kokouksessa valittiin liitonjohto vuosille 2012-2013 Puheenjohtajana jatkaa Aulis Laakso
Kokouksesta lisää 1/2012 KELOLAISESSA

 Liiton hallitus v.2012-2014, vasemmalta Rainer Lassila varapj. (Kotka), Aili Mäkelä (Mikkeli)
Marjatta Kuusela (Turku), Terttu Knuutinen (Oulu), Ritva Uhlbäck sihteeri (Helsinki).
Meeri Karhu taloudenhoitaja (Lappeenranta), Aulis Laakso puheenjohtaja (Helsinki),
Martti Piironen tiedotussihteeri Joensuu)
 

Matkalla Tallinnassa

KELOlaisia matkaili lokakuun lopulla eteläisessä naapurimaassa Tallinnassa. Paikat oli määritelty yhdistysten jäsenmäärän mukaan. Kuusikymmentäkaksi kelolaista käyttikin tilaisuutta hyväkseen.
Tuloiltana oli halukkaille tilaisuus yhteiseen ruokailuun. Osa joukosta osallistui, osa porukasta taas katseli kaupunkia teki ostoksia omaan tahtiinsa.
Toisen matkapäivän aamuna oli matkan liittyvä kahden tunnin opastettu kiertoajelu. Tämä tapahtui kahdella bussilla. Upea syksyinen sää antoi mahdollisuuden nautia mm. käynnistä Metsä- hautausmalla jossa saatiin pysähtyä hiljattain edesmenneen presidentti Lennart Meren ja Georg Otsin haudoilla.
Hallituskin kokoontui hotellissa. Rutiiniasioiden lisäksi keskusteltiin tulevan kesän retkeilypäivistä
pääkaupunkiseudulla. Illanvietto on hotelli Presidentissä. Hallituksen terveiset yhdistyksille, että huomioivat toimintasuunnitelmissaan mm. iltajuhlan ja siinä mahdollisuuden esittää niitä taitoja ja ohjelmanumeroita joita vuosien aikana ovat tuottaneet
Lisää Tallinnan matkasta ensivuoden KELOLAINEN lehdessä.
mp

Ideapäivät Härmän kuntokeskuksessa

Liiton ja yhdistystoiminnan kehittämisen ideointipäivät pidettiin Härmän kuntokeskuksessa 12–14.10.
41 kelolaista oli saapunut syksyiselle Pohjanmaalle tärkeän asian pariin.
KELO 3/2010 lehdessä asiasta sitten reilusti enemmän.
Alla pari kuvaa ideapäiviltä.


Kuva ideapäiville osallistuneista. Etualalla oululaiset osanottajat.
Vas. Aira Lamberg, Elsa Piippo, Terttu Knuutinen ja Raimo Kemppainen.


Toinen kuva ideapäivien osanottajista. Etualalla liiton
puheenjohtaja Aulis Laakso.
Kuvat: Martti Piironen

Liiton hallitus ja tiedotusryhmä kokoontuivat 11.5.2010.

Liiton uusi logo

Liiton kevätkokous on hyväksynyt liiton uuden logon.
Hallitus päätti kokouksessaan 13.4.2010 ottaa logon käyttöön.
Yhdistysten toivotaan käyttävän uutta logoa toiminnassaan, julkaisuissaan ja ilmoittelussaan.
Logon kuvat löytyvät tämän sivun lopusta GIF-muodossa 3 eri koko versiota
ja yksi JPG-muodossa oleva kuva. Yhdistykset voivat kopioida tarvitsemansa logon tämän sivun lopusta.

Kelon sääntömääräinen kevätkokous 10.3.2010 Helsingissä.

Säännöt määräävät mitä vuosikokouksessa käsiteltäviin asiohin kuuluu.  Menneen vuoden toiminnan ja tilien hyväksyminen, sekä katsaus tulevaan toimintasuunnitelman ja talousarvion  muodosssa.

Tulevasta toiminnasta mainittakoon ideapäivät 12-14.9Ylihärmän kuntokeskuksessa.

Tämän kokouksen asioihin kuului myös henkilövalinnat. vuosiksi 2010 – 2011.

Liittomme puheenjohtajana jatkaa Aulis Laakso, Helsingistä

Hallitukseen valittiin vaalin perusteella:
Meeri Karhu, Lappeenrannasta,
Terttu Knuutinen, Oulusta,
Marjatta Kuusela, Turusta,
Rainer Lassila, Kotkasta,
Aili Mäkelä, Mikkelistä
Martti Piironen, Joensuusta

Varajäsenet:
Tuomo Riskilä, Helsingistä
Eero Peurasaari, Kemistä
Sirkka-Liisa Piipponen Vantaalta.

Sihteerinä jatkaa Ritva Uhlbäck

Kokouksen asialistalla oli myös logon valitseminen liitolle. Yhdistysten esitysten mukaan sai ylivoimaisen kannatuksen liiton hallituksen esityksessä ollut soikion muotoinen vaihtoehto.(5)
Hallitus sai valtuuden saattaa asia valmiiksi.

VENK:n toiminnasta kuultiin selvitys eduskunnalle jätetystä kannanotosta vanhuspalvelulaiksi.


Kuvassa Julkisen alan eläkeläisten liitto Kelo ry:n hallitus vuosille 2010-2011