Saanko luvan?

Tanssin vaikutuksia on tutkittu paljonkin. Tanssi on erittäin hyvä liikuntamuoto. Se kohentaa muistia, parantaa sydämen kuntoa ja verenkiertoa. Tanssi rentouttaa ja vähentää stressiä. Se myös parantaa tasapainoa, koordinaatiota ja lihaskestävyyttä. Samoin se tuo uusia ystäviä. Tanssi lisää luovuutta, eikä ole kiinni iästä tai sukupuolesta. Tämän vuoksi meidän kannattaa harrastaa tanssia.

Olen seurannut melko läheltä lavatansseissa käyviä ihmisiä. (järjestän tansseja) Olen huomannut ikähaarukan olevan n. 40-93v. Tanssiminen sujuu hyvin kaikenikäisillä. Nuoremmat ehkä tanssivat enemmän nykytanssi lajeja mm. jive ja bugg eli niin sanottuja kädenalitansseja. Kaiken ikäiset tanssivat kuitenkin perinteisiä tansseja mm. tango, valssi, humppa ja jenkka. Näistäkin on tullut uusia variaatioita joita voimme opetella kotona katsomalla opetusvideolta tai menemällä tanssikursseille.

Tanssipaikoilla olen huomannut, että naisia on enemmän kuin miehiä. Olen miettinyt miksikähän miehet eivät tule tansseihin? Voiko yksi syy olla se, " kun sinne pitää olla pukeutunut ja muutenkin siisti ja osata tanssia oikein" ( erään miehen sanoma syy). Tiedä häntä kunhan on asiallisesti  käyttäytyvä ja siisti, ei varmaankaan liikaa vaadittu ! Naisten myös siisti ja iloinen ilme. Ei tansseissa murjoteta!

Perinteisesti mies hakee ja nainen seuraa. Naistenhaulla  naiset hakee ja sekahaulla kumpi vaan. Nykyään sanotaan viejä ja seuraaja, näitä molempia voi olla sukupuolesta riippumatta. Tanssitavat muuttuvat hiljakseen...  

Mutta eikun tanssimaan, se on niin mukavaaja siitä saa hyvän mielen pitkäksi aikaa!

 SAANKO LUVAN ?

 Eija Törmänen 

Oulun julkisen alan eläkeläiset ry


Walolla tanssitaan
Välillä tankkausta